Moniääninen minä

1.Vilhelmiina: Nousen bussiin koulunjälkeen. Olen menossa ystävieni kanssa kahville, jonka jälkeen menen suoraan tanssiharjoituksiin. Istahdan alas ja huomaan, että joku tuijottaa minua. En tiedä kyseistä ihmistä, mutta jotenkin hän näyttää tutulta. Saatan olla myös väärässä. Mietin, olenko pukeutunut jotenkin omituisesti tai onko kasvoissani jotain. Minulla on kyllä ihan tavalliset farkut ja vihertävä talvitakki. Pipo, jossa on kaksi tupsua, saattaa herättää huomiota. Keski-ikäinen nainen jatkaa tuijottamista. Hymyilen hänelle ja yritän edelleen pohtia missä olen nähnyt hänet. Lopetan kiinnittämästä huomiota naiseen. On mukava päästä näkemään ystäviäni pitkästä aikaa, sillä olen ollut kiireinen.

2.Tuntematon: Tuossahan istuu lapseni tanssivalmentaja. Miksei hän tervehdi, mutta tuijottaa vain. Ehkä hän ei tunnista. Yleensä hän ei kyllä ujostele eli tuskin jättäisi moikkaamatta muuten vain. Minnehän Vilhelmiina on matkalla tähän aikaan päivällä. Yleensä hän olisi harkoissa tai valmentamassa. Nyt hän saattoi tunnistaa minut, tai sitten ei. Ainakin hän hymyili hieman, mutta saattoi tehdä sen muuten vain. 

3.Valmentaja: Vilhelmiinan ääni on liian kova. Ei harkoissa saisi puhua kokoajan. Hän ei kyllä ole ainoa joka huutaa. On hauskaakin välillä tarkkailla miten hän nauraa kokoajan tanssiessaan, vaikka keskittyminen ei olisi pahitteeksi. Tekniikkaa voisi vähän parantaa ja nilkkakaan ei ojennu tuossa liikkeessä tarpeeksi. Sanon sen hänelle harjoitusten jälkeen. Näyttääpä hän lyhyeltä kaikkien pidempien keskellä. Miten olenkin laittanut hänet tuohon kohtaan kuviossa. Kaikki muut lyhyet toisella puolella. Vilhelmiina on kyllä aina pirteä ja jaksaa nauraa, joka onneksi auttaa eläytymiseen.